Aurinkopaneelit

Aurinkopaneelien asennus Tampereella

Hoidamme aurinkopaneelien asennukset Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueella.

Miksi aurinkosähkö?

Investointi aurinkopaneeleihin kannattaa. Aurinkopaneelijärjestelmä on päästötön ja ehtymätön uusiutuvan energian sähköntuotantomuoto ja erinomainen sijoitus! Aurinkopaneeleilla säästät selvää rahaa ja nostat kiinteistösi arvoa. Hyödynnät samalla kotitalousvähennyksen, kun hankit meiltä oman aurinkovoimalan kotiin tai mökille.

Yksityishenkilöt saavat aurinkopaneelien asennustyön arvonlisäverollisesta hinnasta kotitalousvähennystä 40 %. Kotitalousvähennystä voi saada maksimissaan 2250 euroa vuodessa per henkilö. Edun voi hyödyntää yhdessä puolison kanssa, jolloin vähennysoikeus on 4500 euroa vuodessa.

Aurinkopaneelit ovat helppo ja vaivaton tapa tuottaa itse sähköä ja aurinkoenergian kannattavuus Suomessa on hyvä. Nykyaikaisilla järjestelmillä yllämme vuositasolla samoihin tuotantomääriin kuin Pohjois-Saksassa. Pitkä valoisa aika kompensoi pimeää talvea. Itse asiassa kylmyydestäkin on hyötyä, sillä paneelit eivät pidä kuumasta. Auringon ei myöskään tarvitse paistaa pilvettömältä taivaalta, jotta sähköä syntyy, sillä pelkkä valo riittää.

Aurinkopaneelit ovat saavuttaneet suuren suosion viime vuosina, eikä syyttä. Paneeleiden laatu ja tuotto ovat parantuneet paljon, samaan aikaan kun hinnat ovat laskeneet. Sähkön hinnan ja sähkönsiirtohintojen noustessa aurinkosähköjärjestelmän rahallinen tuotto kasvaa joka vuosi. Mitä aiemmin hankit aurinkopaneelit, sitä enemmän saat tuottoa sijoituksellesi. Paneelien tuottaman ylijäämäsähkön voi myydä takaisin sähkönmyyjälle, joka ostaa sen mielellään, tänäpäivänä usein pörssisähkön hinnalla.

Aurinkopaneelien toimintaperiaate

Aurinkosähkön tuottaminen perustuu auringon säteilyenergian muuttamiseen sähkövirraksi. Auringon säteilemä energia koostuu pienistä hiukkasista eli fotoneista.

Osuessaan aurinkopaneeliin fotonit imeytyvät puolijohdemateriaaleihin, kuten piihin. Ne irrottavat negatiivisen varauksen omaavat elektronit atomeistaan, jolloin elektronit pääsevät vapaasti virtaamaan puolijohdemateriaalissa, muodostaen sähkövirtaa aurinkokennojen virtajohtimiin. Säteilyn intensiteetin kasvaessa elektroneja irtoaa enemmän: aurinkopaneeli tuottaa kesällä paremmin kuin talvella, koska valoa on enemmän.

Suomen olosuhteet soveltuvat varsin hyvin aurinkoenergian hyödyntämiseen. Aurinko säteilee Etelä- Suomessa neliömetrin vaakapinnalle vuodessa yhteensä noin tuhat kilowattituntia. Keski-Suomessa säteilymäärä on n. 900 kWh ja Sodankylässäkin vielä n. 800kWh.

Aurinkopaneelit ovat myös melko huoltovapaita. Suomen ilmasto on puhdas ja sadevesi huuhtelee paneelit hyvin. Jos paneelien pinnalla on näkyvää pölyä tai likaa, voi ne aika ajoin varovasti pestä vedellä tai harjata pehmeällä harjalla. Paneelien päällä olevat lehdet ja risut on hyvä poistaa, sillä ne voivat estää paneeleita toimimasta optimaalisella tavalla.

Meiltä saat aurinkosähköjärjestelmät ammattitaidolla ja laadukkaasti jokaiseen kohteeseen ns. avaimet käteen toimituksena. Hoidamme kaiken alusta loppuun aina kartoituksesta mittauspöytäkirjoihin. Teemme aina myös tarvittavat ilmoitukset sähköverkkoyhtiön suuntaan, asiakkaalle jää tehtäväksi vain ilmoitus uudesta pientuotantolaitoksesta.

Aurinkopaneelit saat tarvittaessa kätevästi myös rahoituksella. Soita 0442 414 313 ja pyydä tarjous jo tänään!

Aurinkopaneelit ovat saatavilla kauttamme myös OP:n rahoituksella

  • Rahoitus 2 500–50 000 €.
  • Joustava takaisinmaksuaika.
  • Edullinen korko OP-prime + 6,95 %*.
  • Laskutuspalkkio 7 €/kk.
  • Kuukausi korotonta ja kulutonta maksuaikaa.
  • Voit maksaa koko luoton kerralla pois ilman lisäkuluja.
  • Omistusoikeus siirtyy heti.
  • Ei käsirahaa.

Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä tarjous!

Sulla hätä, meillä apu!

Ota yhteyttä ja me riennetään apuun ja siivotaan jälkemmekin!